keskiviikko, 5. marraskuu 2008

Joulumieli kadoksissa

Niinhän siinä tietysti kävi, että heti kun aloitin joulublogin, katosi joulumieli jonnekin kauas pois. Edes uusiin joululehtiin en ole syventynyt, vaikka niitä odottelin kuin kuuta nousevaa. Luotan kuitenkin, että joulumieli palailee vielä hyvissä ajoin ennen joulua.

maanantai, 27. lokakuu 2008

Valkea joulu

Kunnon joulufriikki aloittaa joulun suunnittelun hyvissä ajoin, jotkut jopa heti edellisen joulun jälkeen. Itse en ihan niin ajoissa ole, vaikka vuosi vuodelta joulun suunnittelu tuntuukin aikaistuvan. Kun syksy saapuu ja illat hämärtyvät alkaa ajatukset hiipiä kohti joulua, joten nyt lokakuun loppupuolella onkin jo sunnitelmat hyvällä mallilla, jokunen lahjakin jo odottaa piilossa paketointia.
Viime vuonna joulutunnelmaa hieman latisti lumettomuus. Silloin jo heräsi ajatus tämän vuoden jouluteemasta: Valkeasta joulusta. Tänään kaivoinkin esiin vanhat joulukoristeet ja päätin laittaa ne kaikki kiertoon sähkökynttilöitä lukuunottamatta. Olenkin jo katsellut valmiiksi uusia joulukoristeita; teemaa mukaillen valkoista ja hopeista. Tervetuloa valkea joulu (edes sisätiloihin)!

maanantai, 27. lokakuu 2008

Uusi joulublogi

Kunnon joulufriikkinä päätin aloittaa oman joulublogin pitämisen, sillä itse tykkään lueskella muiden jouluaiheisia blogeja. Tämän ihanan Enkelikello-sivupohjan löysin Nikkarin sivupohjista, kiitos siitä.

Joulufriikki